Tietoa minusta
Moikka,
Mä olen Saara ja toteutan parhaillaan haavettani ja intohimoani työskennellä koirien parissa. Olen vuosia haaveillut koirahierojan ammatista ja nyt sen toteutan. Aloitin opiskelun alkuvuonna 2024 ja suoritan opinnot ammattitutkinnon muodossa. Harjoitushieronnat on suoritettuna ja myös reilusti ylitettynä, joten väittäisin jonkinlaisen näppituntuman jo löytyvän. Lopputyö on palautettuna aiheella ristisidevaurio. Aihe oli itselleni luonnollinen valinta, koska oman koirani kanssa kamppailtiin molemmat polvet vielä liikkumiskuntoon. Muutamia kertoja kokoonnumme vielä koululle jolloin aiheena on eläinlääkäripäivä, koiran ruokinta ja koiran ea. Sitten onkin jäljellä enää pakolliset yritysopinnot. Fiilis on hyvä ja odottava, katse jo tulevaisuuden suunnittelmissa.Haluan kertoa vielä minun historiasta koirien parissa.
Mummoni Ansa kasvatti menestyksekkäästi skotlanninhirvikoiria n. 40 vuotta. Ansa harrasti koiriensa kanssa aktiivisesti koiranäyttelyitä ja olin minäkin usein pikkutyttönä mukana reissaamassa.
Äitini Tiina on kasvattanut glen of imaalin terriereitä jo vuodesta 1989, eli hänelläkin 35 vuotta vastuullista ja menestyksekästä kasvatustyötä takana. Tiina on tehnyt valtavan työn harvinaisen rodun jatkuvuuden, näkyvyyden ja mikä tärkeintä terveyden eteen. Olen saanut seurata läheltä ja olla myös mukana, kun tärkeitä päätöksiä rodun hyväksi on tehty.
Isän isä eli minun vaarini Kosti harrasti palveluskoirajuttuja saksanpaimenkoiriensa kanssa. Jos en väärin muista niin Kosti oli perustamassa Kyröskosken käyttökoirat ry:tä, joka on toiminnassa ollut vuodesta 1985 ja on aktiivinen edelleen.
Joten voiko olettaa muuta kuin että nämä koirajutut kulkee äidinmaidon mukana? Pyydän jo anteeksi omalta tyttäreltäni tässä kohtaa. heh heh!
Minun ensimmäinen koirani oli äitini koira joka tuli luokseni juoksuajan hoitoon. Kotiin palauttamisen jälkeen äitini soitti minulle, että tule hakemaan koirasi pois täältä, se ei halua enää asua täällä. Siitä alkoi glenni Kertun ja minun yhteinen aikuisuuteen kasvaminen. Jonkin ajan kuluttua minun luokse muutti Irlannista saapunut glenni, joka sai nimekseen Urpo. Kertun ja Urpon vanhentuessa hankin kolmannen koirani amstaffi Piinan. Piinasta tuli tyttäreni paras ystävä ja minulle työkaveri kehitysvammatyöhön.
Nykyisen mieheni mukana tuli saksanpaimenkoira Jörö, joka oli taas harppaus täysin erilaisiin koirajuttuihin. Huvittavinta oli että Jörö ei oikeastaan osannut kulkea hihnassa, mutta vapaana totteli ja kuunteli käskyt ja pysyi lähellä. Jos minä olisin aikoinaan terriereilleni antanut luvan kulkea vapaana, niin he olisivat keskivarvasta heilutellen nauranut minulle ja jatkanut karkumatkaansa. Jörö oli erittäin kiltti ja lojaali koira, joka itse päätti aina kulkea ihmisten mukana.
Joten voiko olettaa muuta kuin että nämä koirajutut kulkee äidinmaidon mukana? Pyydän jo anteeksi omalta tyttäreltäni tässä kohtaa. heh heh!
Minun ensimmäinen koirani oli äitini koira joka tuli luokseni juoksuajan hoitoon. Kotiin palauttamisen jälkeen äitini soitti minulle, että tule hakemaan koirasi pois täältä, se ei halua enää asua täällä. Siitä alkoi glenni Kertun ja minun yhteinen aikuisuuteen kasvaminen. Jonkin ajan kuluttua minun luokse muutti Irlannista saapunut glenni, joka sai nimekseen Urpo. Kertun ja Urpon vanhentuessa hankin kolmannen koirani amstaffi Piinan. Piinasta tuli tyttäreni paras ystävä ja minulle työkaveri kehitysvammatyöhön.
Nykyisen mieheni mukana tuli saksanpaimenkoira Jörö, joka oli taas harppaus täysin erilaisiin koirajuttuihin. Huvittavinta oli että Jörö ei oikeastaan osannut kulkea hihnassa, mutta vapaana totteli ja kuunteli käskyt ja pysyi lähellä. Jos minä olisin aikoinaan terriereilleni antanut luvan kulkea vapaana, niin he olisivat keskivarvasta heilutellen nauranut minulle ja jatkanut karkumatkaansa. Jörö oli erittäin kiltti ja lojaali koira, joka itse päätti aina kulkea ihmisten mukana.
Päätimme hankkia Jörölle kaverin ja minulle myös harrastuskaverin. Jörökin oli jo iällä joten piti tehdä suht pian päätös uuden koiran hankinnasta. Minä halusin amstaffin, mieheni rottweilerin. Teimme kompromissin ja lähdimme tutustumaan bullmastiffeihin. Se oli menoa ensisilmäyksellä. Tapola oli ensimmäinen bullmastiffi johon tutustuimme ja hän otti meidät ilolla avoimesti vastaan. Tapola oli ihan mahtava ja hellyyttävä jästipää. Jonkin ajan kuluttua meille muuttikin pikku-Mosse josta kasvoi jätti-Mosse.
Jöröstä aika jätti ennen kuin Mosse kerkesi vuotta täyttämään, joten Mosselle hankittiin kaveriksi kissa. Se oli virhe, me ei olla kissaihmisiä. Kissa nimeltä Mese kuitenkin päätti että kyllä me ollaan kissaihmisiäkin ja on opettanut meidät kissamaailman saloihin.
Jonkin ajan kuluttua meille muutti toinen bullmastiffi nimeltään Mäkäräinen. Pienen tutustumisajan myötä olimme mieheni kanssa vakuuttuneita että bullmastiffi todellakin on meidän rotu. Jestas miten hienoja koiria meillä onkaan!
Myöhemmin Mäkäräinen kävi kasvattajallaan synnyttämässä pennut ja hoiti ne niin hyvin kuinka maailman paras äiti voikaan lapsensa hoitaa. Minä halusin yhden brindlen värisen bullmastiffin eikä oikeastaan parempaa vaihtoehtoa ollut kun meidän ihanimman Mäkäräisen ja komeista komeimman Raptorin jälkeläinen. Onneksi mieheni on lähes yhtä hullu koiraihminen, joten ei tarvinnut kovin paljon kääntää hänen päätänsä uuden koiran ottamiseen.
Nyt meillä asuu sitten lisäksi brindle bullmastiffi, nimeltään Mytty. Iltaisin taistelemme sohvapaikoista. Yritäppä siirtää bullmastiffi pois siitä sohvan parhaimmasta nurkasta. Ei välttämättä onnistu ihan helposti.
Koiraharrastuksista sen verran että olen ollut aina innokas kokeilemaan kaikenlaista ja haaveilen myös monenlaisesta tekemisestä. Kaikkien eri lajien kokeilujen jälkeen löydän aina itseni koiranäyttelyistä. Nyt tässä viimeisen parin vuoden aikana näyttelykärpänen on puraissut vähän lujempaa ja tekisi mieli olla näyttelyreissussa hyvän ystäväni kanssa vaikka koko ajan. Olen myös aikoinaan toiminut koirien LTE-ja Mh- toimihenkilönä. Tykkäsin siitä todella paljon, mutta silloin ei oikein aika riittänyt ja toimihenkilön tehtävät on pikkuhiljaa jäänyt kokonaan pois. Nykyisen koirani Mäkäräisen kanssa harrastamme kennelliiton kaverikoiratoimintaa. Arki on hektistä töiden, yrityksen pyörittämisen, kodin, koulun ja harrastusten välillä. Joten me tehdään milloin mitäkin ihan fiilispohjalta. En valita, vaan nautin joka hetkestä! Elämä on ihmisen ja koiran parasta aikaa. ❤️
Koiraharrastuksista sen verran että olen ollut aina innokas kokeilemaan kaikenlaista ja haaveilen myös monenlaisesta tekemisestä. Kaikkien eri lajien kokeilujen jälkeen löydän aina itseni koiranäyttelyistä. Nyt tässä viimeisen parin vuoden aikana näyttelykärpänen on puraissut vähän lujempaa ja tekisi mieli olla näyttelyreissussa hyvän ystäväni kanssa vaikka koko ajan. Olen myös aikoinaan toiminut koirien LTE-ja Mh- toimihenkilönä. Tykkäsin siitä todella paljon, mutta silloin ei oikein aika riittänyt ja toimihenkilön tehtävät on pikkuhiljaa jäänyt kokonaan pois. Nykyisen koirani Mäkäräisen kanssa harrastamme kennelliiton kaverikoiratoimintaa. Arki on hektistä töiden, yrityksen pyörittämisen, kodin, koulun ja harrastusten välillä. Joten me tehdään milloin mitäkin ihan fiilispohjalta. En valita, vaan nautin joka hetkestä! Elämä on ihmisen ja koiran parasta aikaa. ❤️